Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ikävä kyllä tätä tarinaani on paljon plagoitu netissä jopa vetämällä teksti suoraan mainitsematta lähdettä.

EI SAA LAULAA RANNANJÄRVESTÄ...


Perimätiedon mukaan puolalainen sotakauppias tuli Suomeen venäläisen armeijan mukana Pohjan sodan aikana, 1700-luvun alussa. Hänet hyväksyttiin asukkaaksi Rannanjärven kruunutilalle, nykyisen Ylihärmän alueelle vapaavuosina 1723 ja nimettiin Antti Juhanpojaksi, Hänet mainitaan tarmokkaaksi ja energiseksi mieheksi. Hän pääsi isännäksi, vaikka oli varaton ja jo hieman iäkäskin, koska tila oli joutunut kruunulle ja kelvollisia isäntätarjokkaita oli niissä oloissa vähän. Miehet olivat seudulta kaatuneet Isonvihan melskeissä, pelkästään Napuella kerrotaan kaatuneen 5000 miestä. Luku on valtava, kun se suhteutetaan sen ajan väkilukuun. Pohjanmaalla oli isännän- ja vävynpaikkoja siihen aikaan runsaasti, ei tarvinnut muuta kuin mennä ja poimia itselleen vaimo joko talon tyttärestä tai leskiemännästä.
Tilat olivat siihen aikaan pieniä, isoimmatkin vain noin pari hehtaaria. Ylihärmä oli soista ja hallanarkaa seutua. Sudet ahdistelivat karjaa ja myös karhut tekivät tuhojaan. Saattaa olla, että Antti joutui lähtemään talosta tai sitten ikänsä takia luovuttamaan talon nuoremmille, sillä vuonna 1747 hän perimätiedon mukaan olisi muuttanut Vöyrille. Antti Juhanpojan eli Antti Pålakin kerrotaan avioituneen Sofia Yrjänäntyttären kanssa. Hän olisi ollut Laiturin talosta nykyisen Alahärmän puolelta. Sieltä ei kuitenkaan löydy tuohon aikaan Yrjö-nimistä isäntää eikä muitakaan Yrjö-nimisiä henkilöitä. Kastekirjassa ei myöskään löydy lapsia Antille ja Sofia Yrjöntyttärelle. Sen sijaan 29.2.1724 on kastettu Antti Pålakin ja Brita Jaakontyttären Brita-niminen tytär.
Vuosina 1745-52 Rannanjärven talossa asuivat rippikirjan mukaan ainakin Antti Pelak, swärfar vaimo, (apen vaimo) Sofia sekä Antti s 1743, Anna Matintytär, Agneta Tuomaantytär, swärdinnan Liisa, vaimo Susanna, Antti Antinpoika, renki Matti Eliaanpoika, vaimo Maria. Samalla sivulla näkyivät vielä itsellinen, sotilas Antti, vaimo Maria ja anoppi Susanna.
Etunimestään huolimatta Puolasta tullut sotilas ei kuitenkaan näyttäisi olevan kuuluisan Härmän häjyn, Antti Tuomaanpoika Rannanjärven esi-isä, vaikka niin mielellään laittaisinkin tuon kuohuvan verenperinnön puolalaisten syyksi. Rannanjärvellä ei näy Antti-nimeä ennen Häjy-Anttia, sillä hän sai etunimensä ajan tavan mukaan äitinsä isältä, Antti Erkinpoika Haapojalta, joka oli syntynyt vuonna 1772. Ylihärmän Haapojat eivät olleet sukua myöhemmän ajan "kuuluisuudelle", Matti Haapojalle, vaan tässä ovat vaikuttaneet pikemminkin ympäristötekijät. Mattihan kulki Häjy-Antin joukoissa, piti tätä idolinaan ja pyrki olemaan vastaavasti nuorisosakin johtajana Ylistarossa.

Häjy-Antti ja tuomiot
Häjy-Antin esi-isät tulevat ylihärmäläisistä taloista, Haapojasta ja ainakin Pöyhösestä, Taavetin majatalosta, Järviltä, Kaupista, Lööperistä, Stråkasta ja Hirvelästä eli suurin piirtein samoista taloista kuin kaikki muutkin ylihärmäläiset vanhat suvut. Antti Rannanjärvi syntyi 4.4.1828 Ylihärmän Haapojan kylässä torpparin poikana. Hän menetti varhain äitinsä ja taloon tuli äitipuoli, joka oli vain viisi vuotta Anttia vanhempi. Historia toisti myöhemmin itseään hänen omien lastensakin kohdalla. Hekin menettivät varhain oman äitinsä, mutta eri tavalla.
Antista tuli isohkon talon isäntä ja häjyjen johtaja Ylihärmässä samoin kuin Isontalon Antistakin Alahärmässä. He olivat keskenään sirpaleserkut Ylihärmän Hirvelän talon kautta. Kerrotaan, että Rannanjärven Antti olisi ollut parivaljakon aivot. Hän kulki edellä ja Isontalon Antti perässä ja tämän jäljessä ns. pikkuhäjyt. Antti teetti likaiset työt rengeillään, veljellään ja omalla pojallaan. Veli Tuomas Lööpäri ja poika, Jukka, kuolivat kumpikin nuorina vuonna 1868 vankireissuillaan.

Vuonna 1847, vain 19-vuotiaana, Antti tuomittiin ensimmäisen kerran tappelusta, kotirauhan rikkomisesta ja puukon kannosta. Lapuan Hellanmaassa, Rantalassa Rannanjärven johtama sakki tyhjensi häätuvan 20.12.1851. Talvikäräjillä vuonna 1852 hän joutui valasakosta ja taposta menettämään oikean kätensä ja henkensä. Keisarin armahdus tuli 15.1.1853 ja se oli 40 paria raippoja osallisuudesta murhaan ja viisi vuotta pakkotyötä Viaborgissa. Sillä reissullaan Antti valmisti komean, heloitetun arkun ja kun talossa sitten 1870-luvulla toimitettiin irtaimiston pakkohuutokauppa Antin sakkojen maksamiseksi, osti arkun maakauppias Isak Takala. Hänen pojanpojantyttärensä kapioarkkuna se kulkeutui myöhemmin takaisin Rannanjärvelle eli nykyiselle Hietakankaalle.
Vuonna 1864 Antti tuomittiin viinanpoltosta. Varsinainen käräjäkierre alkoi 1867 ja syytelista oli pitkä, mm osallistumisesta hevos- ja viljavarkauteen. Antti selvisi kuitenkin kolmella vuodella linnaa ja raskailla korvauksilla, koska hänellä ei ollut varsinaisesti murhaa tunnollaan.

Antin häjyilykaverit ja käsikassarat
Ylihärmäläisiä Antin häjyilykavereista mainittakoon Lööperin renki, Kaapo Liisanpoika Sutki. Hän oli syntynyt 22.4.1843 Kauhavan Alakylän Pernaan talossa ja oli äitinsä kuollessa 3.4.1847 vain 4-vuotias. Hän sai paikan silloisen Kauhavan kirkonisännöitsijän, Juho Lillströmin luona, missä oli 15-vuotiaaksi asti. Kaapo oli ensin Ylihärmän Keskikylässä, Lööperillä, renkinä, mutta vuodesta 1865 hän vietti irtolaiselämää varastellen ja kuljeskellen mm. Etelä-Suomessa. Mäen talossa Ylihärmässä 1.9.1867 hän osallistui tanssiaistappeluun Kustaa Juhonpoika Wargelinin kanssa. Tässä kahakassa Juho Juhonpoika Rajaluoma sai surmansa.
Käräjillä 2.4.1869 Ylihärmän Pöyhösen talossa oli monta häjyä vastaamassa vihdoin tekosistaan. Vallesmanni oli saanut heistä vihdoin otteen. Kahdeksan heistä kantoi vanginpukua; Mänty-Jussi, molemmat Antit, Huhtamäen Hullu-Jussi, Isomäki, Kaarnaatti, kauhavalaissyntyinen Niiles Kustaanpoika Pollari eli "Faari-Köystin Niiles" ja Kaapo Kaaponpoika Sivula eli "Kiipeli". Näistä ainakin "Kiipeli", ". joka oli syntynyt vuonna 1844 Alahärmän Vuoskoskella, sai ensin kuolemantuomion, mutta se muutettiin kuitenkin karkotukseksi Siperiaan.
Härmässä ei yleensä palanut muut kuin vakuutetut talot. Isännät häipyivät pitkälle matkalle, usein Pietariin. Talo tyhjennettiin arvoesineistä ja häjyt hoitivat loput pientä korvausta vastaan. Tyypillinen häjyjen rikos oli myös lammasvarkaus. Lampaista ei niin pidetty lukua ja siitä tuli korttipeliporukalle hyvä rosvopaisti, jonka painikkeeksi maistui kotipoltettu viina. Elämä oli kuin silkkiä vaan.

Tuomiolta välttyneitä
Jotkut välttyivät tuomiolta, koska olivat päässeet jo jonkun häjyilykaverinsa avustamana paremman tuomarin pakeille. Torppari Jaakko Jaakonpoika eli "Pikku-Lammi", joka sai surmansa Puustellin verihäissä Ylihärmässä 3.10.1867, oli aikoinaan tuomittu osuudesta Tönkän Matin tappoon. Ainakin korttipeliporukassa Uudenkaarlepyyn markkinoilla hän oli uhonnut tappaneensa Matin. "Tällä puukoolla olen Tönkän Matin tappanut ja tapan sunkin, jos et lakkaa petosta tekemästä." Hänellä oli paljon puukonarpia itselläänkin. Isoo-Anttihan ei koskaan myöntänytkään tappaneensa Tönkän Mattia, vaikka istui siitä linnassa 12-vuotta.
Hän tosin myönsi tehneensä paljon pahaa, mutta ei sitä, mistä hänet tuomittiin. Pöyhösen käräjien jälkeen myös "Mänty-Jussi" välttyi talollisen Kaapo Sivulan eli "Kiipelin" avustamana suorittamasta tuomiotaan. Häntä syytettiin käräjillä, vuonna 1869 Pöyhösellä, yhdessä "Kiipelin" kanssa "Fatisuun" eli Myllymäen Jussin taposta Alahärmässä Hillin kuuliaistansseissa 5.11.1867.
"Mänty-Jussi" oli hintelä mies, varas, tappelija ja puukottaja. Hän ja rikostoverinsa, "Kiipeli" joutuivat kuitenkin humalapäissään tappeluun tutkintavankeudessa Laihialla ollessaan, jolloin "Kiipeli" puukotti Mäntylää kohtalokkain seurauksin.
Tutkintavankeudessa ollessaan häjyillä oli yleensä vapaat olot. Vangit ryyppäsivät vartijoiden kanssa. Talojen emännät toivat kotoa ruokapaketteja ja yöpyivät miestensä luona. Tästä syystä syntyi lapsia yhdelle ja toiselle emännälle eikä heitä kuitenkaan syytetty huoruudesta, vaikka muuten pidettiinkin tarkkaa huolta naisten siveydestä. Aiemmin tuomittiin jopa kuolemaan, jos molemmat olivat tahollaan naimisissa.

Antti oli naistenmies
Ennen avioliittojaan Antilla tiedetään olleen avioton, mutta tunnustettu, Rannanjärven nimissä ollut vuonna 1848 syntynyt poika, Jaakko. Kerrotaan pojan hävenneen isäänsä niin paljon, että muutti Amerikkaan.

Antti vihittiin 21.6.1848 Maija Liisa Juhontytär Orrenmaan kanssa. Maija oli syntynyt 30.3.1829 Kauhavalla. Antin lähtiessä linnaan Maija jäi pienten lastensa kanssa kotitilalle useampaankin kertaan. Antin ollessa linnassa teki Maija tiettävästi ainakin kaksi aviotonta lasta. Kun Antti palasi linnasta, joutui talon emäntä lähtemään talosta. Avioero tuli voimaan 20.4.1859 ja Maijan avioton poika, Kustaa, joka oli syntynyt 2.7.1856 ja olisi perimätiedon mukaan ollut Rannanjärven rengin lapsi, seurasi äitiään Kauhavalle. Yhteiset lapset Maija joutui jättämään Rannanjärvelle.

Maija avioitui uudelleen vasta 3.10.1867 ylihärmäläisen, Puustellin isännän, Juho Matinpoika Haapojan kanssa. Häät kestivät kolme vuorokautta ja niissä ryypättiin ajan tavan mukaan rajusti. Sulhasella oli puujalka, joten häätanssiin hän ei pystynyt osallistumaan, vaan hänellä oli "etulainen". Näistä häistä on tehty se kuuluisa laulu; Härmässä häät oli kauhiat. Leskenantin pojat, "Anssin Jukka" ja Salu eli Salomon Leskenantti, tappoivat näissä ns. Puustellin verihäissä häjyilykaverinsa "Pikku-Lammin" eli Jaakko Hautamäen. Tappo tapahtui moskulalla, mikä on nahalla päällystetty metallin kappale ja siinä on kämmenen ympärille kietaistava nahkasiima. "Anssin-Jukka" syntyi 11.5.1835 ja oli puustellin häiden aikaan renkinä Taavetti Pöyhösen talossa. Hänet oli tuomittu jo vuonna 1856 vain 21-vuotiaana Vöyrin käräjillä ensikertaisesta juopumuksesta, sapattirikoksesta, verihaavasta, aseen paljastamisesta, puukon kannosta ja palveluspaikan luvattomasta jättämisestä. Veli Salu oli, joka syntynyt 18.8.1841 Ylihärmässä oli näihin aikoihin renkinä Kustaa Salomoninpoika Hirvelän talossa. Vuonna 1868 veljekset tuomittiin Kauhavan talvikäräjillä osallisuudesta tappoon ja karkotettiin Siperiaan. Yrjö Alanen kirjassa Puukkojunkkarien Aika kertoo, että Salomon olisi kuitenkin, ilmeisesti myöhemmin, kokonaan vapautettu syytteestä. Leskenantin perheen kaikki viisi poikaa kulkivat häjyjen joukoissa. Perhe asui pienessä mökissä Hirvelän talon takana, Ylihärmässä.

Antti avioitui uudelleen 15.6.1859, vain vajaa kaksi kuukautta avioeronsa jälkeen isänsä 18-vuotiaan pikkuserkun, Adolfiina Kustaantytär Rannanjärven, kanssa. Adolfiina syntyi 27.4.1841 talollisen Kustaa Matinpoika Rannanjärven tyttärenä ja hän kuoli 42-vuotiaana leskenä 9.8.1883 Rannanjärvellä. Hänen äitinsä oli Maija Antintytär Hakola, kirkonrakentaja Antti Hakolan pojanpojan tytär.

Noin vuonna 1870 joutuivat molemmat Antit linnaan. Isontalon Antti sai 12 vuotta vankeutta Tönkän Matin taposta. Hän pyysi kaveriaan huolehtimaan sillä aikaa talostaan. Rannanjärvi ei kuitenkaan ollut luottamuksen arvoinen. Hän myi Isontalon metsää omaan laskuunsa ja vietteli emännän. Miinan isän, Jaakko Hillin, mukaan kastettu Jaakko-poika syntyi 25.7.1878. Ajan käytännön mukaan ainoastaan Miina Isotalo joutui syytteeseen huoruudesta.

Antin saattohoito
Antti kuoli 54-vuotiaana 12.8.1882 Ylistaron rajalla Ylihärmän puolella Rytinevalla elotalkoitten jälkimainingeissa kortesjärveläisen "Prännin Erkin" puukosta saamaansa iskuun. Hänen kuolemansa oli tavallaan toisinto aikoinaan veljensä Juho Tuomaanpojan kuolemasta.
Rytinevalla, Ylihärmän puolella, Ylistaron rajalla, räätäli Modinilla oli viljan leikkuutalkoot ja Antti meni auttamaan toisen avioliittonsa poikaa, Kustaata, joka oli jäänyt tappelussa alakynteen ja hakenut isänsä avukseen. Rannanjärvi oli humalassa. Hänellä oli jotain vanhaa kaunaa Prännin Erkkiä kohtaan. Ilmeisesti tämä oli ollut todistamassa käräjillä Anttia vastaan. Antti työnsi Erkin savikuoppaan, missä oli hieman vettä ja painoi häntä veteen aina uudestaan ja uudestaan. Kun Antti lähti hakemaan seivästä avukseen, pääsi Erkki ylös kuopasta, juoksi Rannanjärven perään ja sai iskettyä häntä puukolla. Rannanjärvi ei "pohojalaasena, mahtavana häjynä keherannu" sanoa, että oli hävinnyt tappelussa. Hän nousi rattaille mennäkseen kotiinsa, mutta veri vuosi kuiviin ja niin hän kieri rattailta ojaan kuolleena.
Erkki Heikinpoika Frändilä oli syntynyt 17.9.1842 Kortesjärvellä Heikki Joonaanpoika Porkholmin ja Anna Brita Joonaantyttären poikana. Erkki oli tullut Ylihärmän Yliluomalle ensin rengiksi ja avioitunut sitten 9.6.1865 talon tyttären, Maija Kallentyttären kanssa. Erkki oli perimätiedon mukaan juoppo ja tappelupukari. Tapahtuman aikaan hän oli jo Yliluoman isäntä ja sai kaikkien sympatiat, kun pelätty häjy oli poissa. Tappoa käsiteltiin hätävarjelun liioitteluna, mitä se tietenkin olikin. Erkki sai siitä vain kahden vuoden tuomion. Paikalla olleet todistajat olivat nähneet tapauksen Erkille edullisena, joten todistajia aikansa pelotellut Rannanjärvi sai maistaa omaa lääkettään. Linnasta tultuaan Erkki luovutti talon vävylleen raskasta syytinkiä vastaan eikä osallistunut enää talon töihin.

Geenit vaiko kasvatus
Antin poika, Jukka, oli komea nuori mies. Hän oli syntynyt 18.10.1849 Ylihärmässä ja oli viisujen mukaan kovasti tyttöjen suosiossa. Hän kuoli 1.7.1868 Vaasassa, Korsholmin vankilassa vain 18-vuotiaana. Häntä syytettiin useista pikkurikoksista ja varkauksista, mutta hän ehti kuolla ennen kuuluisaa vuoden 1869 oikeudenkäyntiä Ylihärmän Pöyhösellä, missä isot häjyt saatiin vihdoinkin nujerrettua. Pojan ollessa pari-vuotias, joutui isä vankilaan. Kun isä taas kerran palasi linnasta, hän oli 11-vuoden ikäinen ja jäi äidittömäksi, koska tämä joutui lähtemään talosta. Lapset saivat äitipuolen 18-vuotiaasta Adolfiinasta, jonka neuvoista he eivät välittäneet. Jukka aloitti heti lapsuusiän sivuutettuaan järjestelmällisen varastelun isänsä tapaan. Isä selvisi rahalla, mutta poika menehtyi Vaasan linnassa, Korsholmissa, lavantautiin.

Veri on vettä sakeampaa, liekö jopa mustaa
Antin veli, 29. 4.1830 syntynyt Tuomas Tuomaanpoika eli "Pikku-Tuppu", oli aivan nuoresta lähtien joron jäljillä. Hänetkin oli tuomittu ensimmäisen kerran jo 18-vuotiaana. Seuraavana vuonna hänet tuomittiin ensikertaisesta vapaapäivän pidosta ja vuonna 1850 varkaudesta ja sapattirikoksesta. Vuonna 1852 rauhanrikkomuksesta, tappelusta, aseen nostamisesta, sapattirikoksesta, lammasvarkauksista ja murrosta. Hän joutui linnoitustöihin viideksi vuodeksi Viaborgiin eli nykyiseen Suomenlinnaan. Tämän lisäksi hän sai myöskin sadan hopeataalerin sakot. Talvikäräjillä vuonna 1864 häntä rangaistiin erään asunnon rikkomisesta, ruhjevammasta ja juopumuksesta. Vuonna 1867 hän oli vastaamassa oikeuden edessä juopumuksesta Viitalan käräjätuvassa.
Tuomas Tuomaanpoika oli Asukaisten torpan haltija. Torppa sijaitsi Ylihärmän Keskikylässä, Lööpärin talon mailla. Liikanimestään huolimatta "Pikku-Tuppu" oli isokokoinen kuten veljensäkin.

Tuomas kuoli 4.7.1868 vangin kuljetusmatkalla, Kauhavalla. Hän meni uimaan matkalla käräjille Kauhavan Pollarissa ja ilmeisesti raskaan "pallon" painosta väsyi uituaan jo noin 15 metriä ja painui pohjaan. Kuollessaan hän oli vasta 38-vuotias. Hän kulki rötösreissuillaan ensin veljensä Antin kanssa ja myöhemmin tämän pojan, Jukan kanssa.
Myös Häjy-Antin toinen veli, Juho Tuomaanpoika , joka oli syntynyt 28.3.1833, kuoli noin 35-vuotiaana ennen vuotta 1868. Hän sai surmansa, kun oli aikeissa tappaa erään vihamiehensä ja yritti tunkeutua ikkunan kautta sisään. Hän loukkaantuikin itse niin pahasti, että kuoli saamiinsa vammoihin.
Rannanjärven talossa oli vahvat häjyilyperinteet jo paljon ennen Häjy-Anttia. Nimittäin Rannanjärven isäntänä 1700-luvun loppupuolella ollut Matti Tuomaanpoika Rannanjärvi, joka oli syntynyt 4.2.1746, tuomittiin kurittomuudesta vuosina 19-23 vuotiaana vuosina 1765, 1767 ja 1769. Hän oli Antti Rannanjärven isoisän isä.

Rannanjärven talon muut häjyt
Rannanjärveltä tuomittiin 1850-luvulla Antti Kustaa Kustaanpoika karkotettavaksi Siperiaan murhasta. Hän syntyi 21.1.1818 Ylihärmässä ja oli Häjy-Antin isän, Tuomas Rannanjärven serkku ja Häjy- Antin toisen vaimon Adolfiinan veli. Myös Antti Kustaanpojalle tuli tuo Antti-nimi isoisältään, äitinsä Maija Antintytär Hakolan isältä. Antti Kustaan isoisän isoisä oli kuuluisa kirkonrakentaja Antti Hakola. Vuodesta 1881 alkaen Rannanjärveltä istui linnassa myös "Eetun Juha", joka oli syntynyt Ylihärmässä 15.2.1853. Hänen isänsä oli Rannanjärven seppä, Edvard Kustaanpoika, joka joutui linnaan osallistuttuaan ainakin viljamakasiinimurtoon vuonna 1867. Hän oli myös valmistanut sahan, mitä käytettiin murrossa. Juha oli Antti Kustaa Kustaanpojan veljen Eetu Kustaanpoika Rannanjärven poika. Myöhemmin linnareissulta palattuaan "Eetun Juha" asui itsellisenä Rannanjärven mailla Kompsilan mäkituvassa. Myös Rannanjärven talon renki, Antti Pelttari, osallistui viljavarkauteen. Hän haki kirveen pois lukkarin aitan edestä pastori Wegeliuksen rengin todistuksen mukaan. Joten kaikki tutut olivat jälleen kerran yhdessä liikkeellä.
Häjyjä oli lähes joka talossa, aika harva talo oli Härmissä sellainen, ettei sieltä olisi ainakin nuoria häjyjä löytynyt ja kun katsoo hiskistä murhattujen listaa vuosina 1820-1880 on nimilista todella pitkä. Siitä huomaa, että murhatut olivat yleensä hyvin nuoria, vain 20-25 vuotiaita.

Puukkojunkkaruus pitkänä perinteenä
Puukkojunkkaruus alkoi jo 1700-luvun lopulla Vähäkyröstä ja Laihialta. Ylihärmän ensimmäinen tyypillinen häjyjen tappo tapahtui Keskisen kylässä vuonna 1821. Jaakko Jaakonpoika Keskisen talossa oli 2.9.1821 tyttären ristiäiset, minne nuorisojoukko oli tullut kuokkimaan ja pitämään meteliä. Isännän veli, Antti Jaakonpoika Keskinen huitaisi vahingossa kirveellä 26-vuotiasta veljeään Matti Jaakonpoikaa. Antin tarkoituksena oli vain ajaa nuorisojoukko pois tanssimasta ja rähinöitsemästä, mutta hänen oma veljensä, Matti Jaakonpoika, saikin siinä hätäkässä surmansa. Kymmenen vuotta surmattua veljeään vanhempi Antti Keskinen tuomittiin kuolemaan 18.2.1822 velisurmasta. Sen ajan oikeuskäytännön mukaan valitusteitse olisi varmasti tullut lievennystä tuomioon, ainakin mikäli se olisi voitu todistaa vahingoksi. Varmaan sitä ei edes haettukaan, koska Jaakon elämä tämän jälkeen olisi ollut ainakin omalla paikkakunnalla mahdotonta.
Ylihärmän veriteot ja häjyilyt alkoivat varsinaisesti vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tammikuussa vuonna 1865 löytyi nimittäin Rannanjärven pihalta tapettuna lukkarin poika, Herman Juhonpoika Flink. Veljekset olivat tulleet Rannanjärvelle häitä kuokkimaan.
Murhan tekijänä oli jälleen oma veli eli Juho Juhonpoika Flink. Hänet luovutettiin 11-27.5.1866 Venäjän viranomaisille ja Siperian suolakaivoksille pakkotyöhön vietäväksi. Juha Flink oli yksi niitä harvoja, jotka pääsivät pakenemaan Siperiasta eli Poseliiniasta. Hänen onnistui paeta, mutta hän ei jäänyt Ylihärmään, vaan siellä käytyään jatkoi matkaa Oravaisiin, josta pääsi purjeveneellä Ruotsiin. Joutui kuitenkin siellä kiinni jatkettuaan entisiä hommiaan ja luovutettiin uudelleen Venäjän viranomaisille 3-15.4.1873.
Vuonna 1874 tapahtui Ylihärmässä Kosolan kylässä tällekin päivällekin hyvin tavallinen, ikävä tapahtuma. Kosolan kylässä surmasi Karomäen vävy Esaias Filsman puukolla humalapäissään vaimonsa, Katarina Kustaantyttären, perheriidan päätteeksi.

Muita Siperian siirtolaisia
Kuuluisin Siperiaan karkotettu ylihärmäläinen lienee Ylihärmässä 10.5.1855 syntynyt Matti Matinpoika Unkuri. Hän kuoli Siperiassa arvostettuna maanviljelijänä vuonna 1927. Hän tappoi humalapäissään naapurin, Unkurin talon pojan, sukulaisensa. Matti meni Siperiassa naimisiin inkeriläisen naisen kanssa ja pariskunta sai monta lasta. Viisi pojista joutui taistelemaan keisarillisessa armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa. Vuonna 1917 Matin veli, Risto Unkuri, sai Ylihärmään kirjeen Turkista viisi vuotta häntä nuoremman veljensä pojalta, Taavetilta. Hän pyysi lähettämään Vaasa-lehteen kirjeen, jotta hänen vanhempansa Siperiassa näkisivät sen siitä ja saisivat tietää heidän olevan elossa. Matin jälkeläisiä on Siperiassa edelleen runsaasti ja heidän talonsa ympärille kehkeytyi kylä, joka vielä nykyisinkin tunnetaan nimellä Matinkylä. Matin kerrotaan käyneen Suomessakin 1900-luvun alkupuolella. Myöskin ainakin kaksi Matin lastenlasta on käynyt omien lastensa kanssa Ylihärmässä tutustumassa isoisänsä kotiseutuun.
Vuonna 1826 oli aloitettu Siperiaan karkotukset kuolemantuomion sijasta. Aika moni härmäläinen sinne reissun tekikin. Useimmat heistä eivät sieltä koskaan palanneet. Alkuun matkoja tehtiin kahleissa kävellen, jolloin ne kestivät useita kuukausia, myöhemmin rautateitse. Pahimmillaan Härmissä olivat häjyilyt vasta 1880-luvun tienoissa eli Isohäjyjen ajan jo mentyä ohitse. Se tyrehtyi vasta körttiläisyyden voimakkaaseen leviämiseen.

Turhaa puhetta
Häjy-Antit pelottelivat kansaa niin, että väki ei uskaltanut todistaa heitä vastaan. Vasta Kauhavan "ruma vallesmanni" Adolf Hägglund sai heidät taltutettua nerokkaalla suunnitelmallaan ja muutamien rohkeitten pitäjäläisten avustuksella.
Antti Rannanjärvi kuoli 12.8.1882 ja parin viikon kuluttua siitä tuli Isontalon Antti linnasta lähes muuttuneena miehenä. Isoo-Antti joutui kuitenkin vielä ainakin kerran käräjille vapautumisensa ja ns. uskoon tulonsa jälkeen. Heistä on pyritty tekemään myös jonkinlaisia hyväntekijöitä. Tarinat tältä osin eivät pitäne paikkaansa. Viljavarkauden saaliskin käytettiin katovuosista ja nälkäkuolemista huolimatta viinanpolttoon eikä suinkaan köyhille, niin kuin romanttiset tarinat kertovat.

Missähän lienee alkukotimme
Mietityttää useinkin se, mistä johtuu tuo veren kuohunta härmäläisissä miehissä ja osittain naisissakin. Ollaanhan me pohjalaiset vieläkin tunnettuja siitä, että olemme vahvoja sekä hyvässä että pahassa. Lapuan nimismiestä syytettiin aikoinaan siitä, että hän salli mustalaisten jäädä asuman entisen Lapuan suurpitäjän pohjoiseen osaan, nykyisen Kauhavan ja Härmän alueelle. Isonvihan jälkeen tuli belgialaisia metallimiehiä, vallooneja, Isonkyrön Orisbergin bruukiin. Seudulle jäi myöskin venäläisiä ja heidän siittämiään lapsia Isonvihan ja tietenkin myös autonomian aikana.
Mistä lienevät geenimme peräisin? Kukaan meistä ei ole voinut vanhempiaan valita ja vielä harvempi lapsiaan.

Lähteitä:
Härmän rippikirjoja, kastekirjoja
Yrjö Alanen: Puukkojunkkarien aika
Kaius Ervasti: Murhamiehen muotokuva
Heikki Ylikangas: Härmän häijyt ja Kauhavan herra
Alpo Juntunen: Suomen vankeinhoidon historiaa, osa 3; Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa

Salossa 6.5.2003

puh. 02-7332 701, 050-5123467.
The Ruuhela Song

Jo kuulum waasan laaniss Pitajass Ulaswoss Yksi julma aani Kuin tapihtunut on Vihastui julmasti, Ruuhelan isanta, Kuin ei he kohta surmanneet Sita wiatonta emantaa. Se Ruuhelan porwarinna Oli silla paikalla Ja portto tohtorina, Juuri samalla ajalla.
Kylassa Rantatayssa, Talossa Ruuhela, Ett julmiss murhatioiss On piru walan saaanut. Ja parton mielen nouteeks, Ujoi kohta salmelle ja lupas han voiteita, Sielle kipeialle sairaallee, Siella woiteita walmistettiin Koko paivokausi Ja traakin werta Iioitettiin Etta tuli luonto uufi. Nain maailmalta oli Molemmat kuuluisat, Ruuluisat tyot myos teit, Josta owat raudoissa
Se isanta kylla juiki, Tuttu jokaisellen Ja Kauppakalua kulki Ostamass porwareilta Sitte ajoi fielta Ja otti kumppaniksens sen Salmen rengin wiela, Juuri murhakumppaniksi Han oli ennen kuwan Latittanut owens paall Jolla kaunistawansa Tupansa luuli jokaisell
Jota kauppas jokaisellen, Uina pitkin elamaans Myi sieluns perkeleeIle Ja tappoi emantans. Wiela haki julman puukon, Sielta kauppahuoneestaan, Jolla han waimon surmas Omalla wuoteellaan. Silla muinaismaailmalle Runnians ilnioittaa Ja kaks nimens alle Maalarin kirjoittaa.
Han olli monta wuotta Sita jo meinannut, Hanta. portto olli jouttanut Ja siihen waatinut, Kylla omat. lapset naki, Kaikki hanen tekonsa, Vaan ei tiennyt muu waki Tasta julmasta menosta Siina kotkan kuva kiikkuu Joll on karme kynsiss, H-wo-en keskellä seisoo Kasakka seliiasa
Han olli palkkamiehia Kylla usein pyytanut, Waan ei nun julmaan tyohon Kulkaan rumennut. Sairasta oli hoitamassa Kaksi kylan waimoa, Vaan ei he kellarista Tohtineet liikkua. Nyt Kauhea kuvia tama olli Ja ennustus, Etta piti haviaman Ruuhelan komes.
Mutta wiimein rupesiwat SuurelIa joukolla Sen waimon repeliwat Julmilla puukoilla. Nain kauhiasti han teki Ja surmas waimonsa, Myos porto samoin teki ja murhas lapsensa. Nyt nuorille waroitukseks Taman laulun kirjoitin Ja jaaneile ojennukseks Nana sanat kokosin.
Peraslinajoelta tuli Namat miehet ankarat, Usealla varustetut Kuin sotasankarit Kumppaninsa han laitti Makaamaan mullassa, Vaan itsensa han saatti Kitimaan kahleissa,
He yhtä waimoo reweit,Niin suurella jaukolla, Mutta henkiin kuitenkin Heitit waiwoinsa kitumaan.


©2017 vesiroos - suntuubi.com